Seniorit SM Helsinki 28.-29.3.2026
Snookerin 40v SM-kilpailut pelattiin Cabin Street Snookerin tiloissa, panoksena tietenkin Suomen mestaruus ja myös takuupaikka sysksyn EM-kisoihin ohi ranking-listojen. Veikko Hannulan sanoja mukaillen ”Suomen mestaruus on aina Suomen mestaruus”.
Lauantain peliformaatti oli ”pelataan koko päivä”, eli tuplaeliminaatio bo5 myös loser-puolella. Järjestäjän kannalta pelit sujuivat yllättävän hyvin, viimeiset loser-finaalit päättyivät puolen yön tienoilla. Seniorikisat tuovat aina mukanaan yllätyksiä, koska mukaan tulee pelaajia, jotka eivät normaalisti kisoissa käy. Antti Joutsen voitti seniori SM:t muutama vuosi sitten, tänä vuonna yllättäjä oli PBK:n Eero Hammais, joka ylsi semeihin asti. Eerolle mukaan kotimatkalle jo toinen SM-pronssi snookerissa. Eero sai Shoot Out:ssa pronssia vuonna 2025 ja silloinkin mitali ratkesi ottelussa Lauri Koivulaa vastaan.
Lauantain peleistä mainittakoon Lauri Koivulan urakka. Ensimmäisellä kierroksella heti piikki Seppo Ojalan käsittelyssä, mutta loser-puolelta lopulta jatkoon. Matkalla kukistuivat mm. aina kovat Pessi Lyyra ja Janne Häkkinen. Laurilla viisi bo5-peliä lauantaina!
Janne Hummastenniemi otti toistamiseen 3-2 voiton Seppo Ojalasta winner-finaalissa, edellinen kohtaaminen RG-kisoissa päättyi samaan tulokseen. Seppo silti sunnuntaille loser-finaalista Tuukka Miettistä vastaan erin 3-1. Juha Lehto ja Kari Keinänen pelasivat omassa loser-finaalissaan – illan viimeisessä – tasaisen väännön, josta Karille paikka sunnuntain CUP-kaavioon.
Viikonlopun erityismaininta Antti Tolvaselle. Ensin yö töissä, sitten pelaamaan lauantaina, taas yö töissä ja pelaamaan sunnuntaina. Kuvasta näkee miltä ihminen näyttää sen jälkeen. SM-pronssia Antille, Jani Kananen oli semissä ymmärrettävästi pirteämpi.
Finaalissa siis vastakkain puhtaalla viikonlopun pelannut Jani Kananen ja piikin kautta sunnuntaille päässyt Ville Pirilä. Molemmat breikkilistan perusteella ansaitusti finaalissa. Finaalin 3-1 tilanteeseen päädyttiin sinänsä tasaisella pelillä, mutta Ville onnistui ryöstämään tyhjennyksillä useamman Janin johtaman freimin. Tätä mahdollisuutta ei Jani antanut seuraavaan freimiin, vaan vei sen 80 pisteen breikillä. Myös seuraava erä Janille mustan pelissä, joten SM-mitalit jäävät kontraerän varaan. Ja sehän meni väripallotaisteluun, jossa Janille pinkillä Suomen mestaruus. Onnittelut!
teksti ja kuvat: Tero Aho
BREAKS
| Kananen Jani | 80, 64, 54, 51, 46, 40, 39, 36, 36, 36, 33, 32, 32, 31, 30 |
| Tolvanen Antti | 67, 56, 44, 42, 40, 30 |
| Hummastenniemi Janne | 65, 30 |
| Pirilä Ville | 62, 50, 48, 46, 42, 39, 38, 37, 36, 31, 30, 30 |
| Peltoniemi Marko | 51, 39 |
| Savolainen Jani | 50, 48, 33, 32, 30 |
| Häkkinen Janne | 49, 40, 32 |
| Lehto Juha | 43, 39, 36, 30, 30 |
| Keinänen Kari | 43, 43, 42 |
| Miettinen Tuukka | 41, 40 |
| Koivula Lauri | 37 |
| Hammais Eero | 37 |
| Ojala Seppo | 33, 32 |
| Elomaa Heikki | 32, 32 |
TULOKSET
1. Kananen Jani TS Nokia 2. Pirilä Ville KeraS Vantaa 3. Hammais Eero PBK Pori 3. Tolvanen Antti CSS Helsinki 5. Hummastenniemi Janne CSS Vantaa 5. Keinänen Kari CSS Helsinki 5. Koivula Lauri TS Kangasala 5. Ojala Seppo CSS Kerava 9. Häkkinen Janne CSS Helsinki 9. Lehto Juha SaBik Salo 9. Miettinen Tuukka BCR Helsinki 9. Savolainen Jani CSS Helsinki 13. Ahola Petri FBT Lappeenranta 13. Lyyra Pessi JBS Jyväskylä 13. Peltoniemi Marko CSS Helsinki 13. Romppainen Pasi VmS Lappeenranta 17. Elomaa Heikki SaBik Lohja 17. Erkkilä Timo Jyvis Jyväskylä 17. Koskelin Juhani CSS Vantaa 17. Salo Pertti CSS Helsinki 17. Setälä Jarkko PBK Tampere 17. Virtanen Rami CSS Helsinki 17. Väätäinen Matti Jyvis Jyväskylä 17. Wilén Turo PBK Pori 25. Elonen Mertsi SaBik Salo 25. Hiljanen Tapani Jyvis Vantaa 25. Immonen Saku NBO Vihti























