Vuosi 2008

Vuoden 2007-2008 vaihteessa saimme tietoomme keväällä 2008 tapahtuvan Tikkurilan biljardisalin omistajavaihdoksen. Tämän myötä liiketoimintaa oltiin muuttamassa enemmän poolbiljardin suuntaan ja vähentämässä snookerpöytien osuutta merkittävästi. Aiemman 8 snookerpöydän tilalle jäisi pöytiä vain 3. Tämä tieto aiheutti suurta huolta snookerpelaajien keskuudessa - edellytykset snookerpainotteisen seuramme toimintaan uuden omistajan puitteissa olisivat olleet vaikeat. Onneksemme useampi vannoutunut harrastaja oli valmis sitoutumaan sekä rahallisesti että ajallisesti saadakseen mahdollisuuden hyvän harrastuksen jatkamiseen.
 

Tällöin heräteltiin Merlin Biljard Team ry:n hallituksen ja jäsenistön kanssa ajatusta perustaa oma snookersali, joka olisi tarkoitettu vain seuran jäsenille. Siis yksityinen klubi ilman henkilökuntaa, jolla olisi tarkoituksena tarjota ensiluokkaiset peliolosuhteet edullisesti. Tuona aikana pidettiin monta palaveria aiheen tiimoilta ja lopulta päädyttiin laittamaan vanhan seuran kirjan kannet kiinni, ja uusi seura Cabin Street Snooker ry, lyhenteeltään CSS perustettiin. Cabin Street Snooker ry:n perustivat seuraavat henkilöt:

 

Tero Aho

Timo Tiusanen

Kim Wikström

Marcus Wikström

Pasi Aalto 

 
 

Löysimme seuramme toimintaan sopivat tilat Malmin lentokentän vierestä Hyttitieltä, josta vuokrasimme 180m2:n tilan. Uusissa tiloissa tehtiin ensin kunnon remontti ja saimmekin sijoitettua kaikki ostamamme neljä pöytää sinne erittäin hyvin. Salilla mahtuu varmasti pidempikin snookeristi lyömään palloa ilman esteitä. Tuolloin pöydistä kaksi oli BCE Westbury-kilpapöytiä steelblock-valleilla ja IBSF:n standardin mukaisilla kilpaleikkauksilla (tämä Wirakan sapluuna todettiin kuitenkin myöhemmin huonoksi valinnaksi). Toiset kaksi olivat Karnehm & Hillman -klubipöytiä. Kaikkiin pöytiin asennettiin uusi Strachan 6811 Tournament Select -verka.

Strachan 6811 

Pasi laittaa valaisinta
Pasi virittelee valaisinta
 2 pöydän runko
Pöydän runkoa
Pasi Rungot pystyssä
Kivikuorma Aivoriihi
Kuorma-autolla kivet pihaan
Kurottaja 
Kurottaja tehköön suurimman työn
Kivijumppa
Jäi sitä vielä muillekin tekemistä
Kivi liikkuu Kivet ok
Pöydät pikkuhiljaa hahmottuvat
 

Emme tietenkään olisi voineet viedä tätä projektia läpi ilman vanhan pelipaikkamme uusien omistajien positiivista suhtautumista ajatukselle. Tästä iso kiitos seuramme ja lajin puolesta entisen Shootout Barin omistajille! Suuret kiitokset kuuluvat myös Tikkurilan kopiopalvelulle, jolta saimme sponsoroituna mainosmateriaalia ja seuran logon suunnittelun, Kuljetusliike Aimo Lehtinen Oy:lle, joka oli mukana kuljettamassa pöytiä ja Oy Hedengren Security AB:lle, joka sponsoroi seuralle turvallisuuteen liittyviä järjestelmiä!

Northern Rubber Valli rakenteilla
Uudet vallikumit "Northern Rubber"
Kulma tekeillä Template ok
Pussien suut templateen.
 

Aloitimme seuramme ns. aktiivisen toiminnan helmi-maaliskuun vaihteessa vuonna 2008. Ensimmäisenä toimintavuotenamme (2008) seuralla oli jäseniä perustajajäsenet mukaan luettuina n. 10-15 henkilöä. Näissä uusissa jäsenissä oli mukana sellaisia pelaajia, jotka olivat jo heittäneet kepin naulaan pelipaikan puutteen takia. Seuramme tuolloinen jäsen Jukka Haapakoski kävi edustamassa Suomea EM-kilpailuissa Puolan Lublinissa.

Valmista pukkaa Ready!
Ja ei kun pelaamaan!
Ensimmäinen mainos
Ensimmäinen Suomen Biljardiliiton lehdessä ollut mainos

(Kuvat: Timo Tiusanen)


Vuosi 2009

Seuramme sai kunnian järjestää Parisnookerin SM-kilpailut. Kilpailut pelattiin tammi-helmikuun vaihteesa. EM-kilpailuissa Belgiassa seuraamme ja Suomea edustivat seuran jäsenet Timo Tiusanen ja Nita Viitala. Euroopan mestaruuden voitti Irlannin David Hogan. Euroopan Joukkue Mestaruuskilpailuissa Venäjällä seuraamme edusti Naisjoukkue Nita Viitala ja Laura Berg. Seuralle ostettiin kaikkiin pöytiin uudet pallosarjat ja pöydät kunnostettiin. Seura järjesti 10 CSS Challenge -osakilpailua.

Belgian Aramith Balls, Tournament Champion 

David Hogan Tony Drago

vas: David Hogan oik: Tony Drago -EM 2009 Belgia-

Nita Viitala Luca Brecel

vas: Nita Viitala oik: Luca Brecel -EM 2009 Belgia-

Antti Mannila

Antti Mannila -EM 2009 Belgia-

(Kuvat: Timo Tiusanen)


Vuosi 2010

Seuramme sai uudestaan tehtäväkseen järjestää Parisnookerin SM-kilpailut. Tuolloin mitalitiliä kartutti pari Timo Tiusanen ja Seppo Ojala hopeamitalilla. SM kultaa vei Jyri Virtanen ja O.P. Virho Turusta. Timo ja Seppo tosin voittivat kultamitalistit alkukierroksen pelissä selvästi. Seura sai ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalistin Janne Häkkisen toimesta, joka voitti SM-hopeaa voittamalla semifinaalissa Turun Johannes ”Kastaja” Kauhasen 4-1 lukemin.
 
 
 
 

 

Pari SM hopea Robin Hull vs Janne Häkkinen

vas: Ojala ja Tiusanen oik: Hull, Kekkonen ja Häkkinen

Janne Häkkinen ja Robin Hull 

Janne Häkkinen ja Robin Hull - Kulttuuritalo 2010-

 O-P. Virho ja Jyri Virtanen  Seppo Ojala

vas: O-P. Virho ja Jyri Virtanen oik: Seppo Ojala  -CSS 2010-

 

 

Seuran tiloissa järjestettiin myös tuomariseminaari. Tuomarin paperit (class 3) saivat tutkintojen jälkeen kaikki kurssilaiset. (Timo Tiusanen, Tero Aho, Antti Turpeinen, Kim Wikström ja Esa Hakanen)

 

 Eero Lipponen Tuomariseminaari

vas: Eero Lipponen oik: Turpeinen, Aho, Lipponen, Hakanen ja Wikström -CSS 2010-

 

Jäsenmäärän noustua n. 30 henkilöön seura päätti ostaa yhden snookerpöydän lisää ja tulevan pöydän tieltä purettiin toimistotilat pois. Uusi pöytä ostettiin Kokkolasta. Uusi pöytä tuli toimitettuna salin etupihalle ja aluksi kuviteltiin voivamme siirtää yhden pöydän lihasvoimin sisälle. Rappusten ollessa liian ”tiukat”, jouduttiin kantamis ajatuksesta luopumaan ja paikalle tilattiin kurottaja nostamaan kivet ikkunasta sisään.

Viidennen pöydän lisääminen mahdollisti myös SBiL:n alaisten ranking-kilpailuiden järjestämisen seuran tiloissa. Saimmekin ensimmäisenä järjestettäväksi 1. Sarjan (Nykyinen mestaruussarja 2015) RG3-kilpailun 27-28.11.2010
TOP 8

Suutari, Mannila, Hull, Suvanto, Virtanen, Silvo, Tiusanen ja Karhu -CSS 2010-

Ryhmä rämä

Suutari, Mannila, Suvanto, Virtanen, Silvo ja Karhu -CSS 2010-

 

Mika Karhu, Antti Silvo ja Veikko Hannula kävivät Europan Joukkue Mestaruuskilpailuissa Maltalla. Janne Häkkinen kävi edustamassa Suomea ja seuraamme amatöörien Maailman Mestaruuskilpailuissa Syyrian Damaskoksessa. EM-kilpailuissa Romaniassa seuraamme kävi edustamassa Mika Karhu. Euroopan Mestaruuden vei nuori Belgialainen Luca Brecel.

Mika Karhu

Mika Karhu -EM 2010 Romania- (kuva: Veikko Hannula)

Luca Brecel

Luca Brecel European Mestari 2010 (kuva: Veikko Hannula)

 

(Kuvat: Timo Tiusanen)


Vuosi 2011 

Parisnookerin SM-kilpailuista tuli Jackpot, pari Tiusanen ja Häkkinen SM-kultaa sekä Kuutamo ja Hummastenniemi SM-Pronssia. Kilpailut pelattiin tietenkin Cabinilla.

PARI SM 2011 Mitalistit 

Kai Kuutamo, Timo Tiusanen, Janne Häkkinen ja Janne Hummastenniemi -CSS 2011-

 

Syksyllä uusi ranking-kausi lähti raketin lailla käyntiin. RG4 osakilpailussa Mika Karhu väläytteli taitojaan kaatamalla itse Robin Hullin. 

Mika Karhu

 

Antti Silvo ja Janne Häkkinen olivat edustamassa pelaajina sekä Timo Tiusanen ja Veikko Hannula tuomareina Suomea ja seuraamme Bulgariassa käydyissä Amatöörien EM-kilpailuissa.   

Antti Silvo ja Veikko Hannula

Antti Silvo ja Veikko Hannula -EM 2011 Bulgaria-

Janne Häkkinen

Janne Häkkinen -EM 2011 Bulgaria-

 

Veikko Hannula ja Miss situation

Veikko Hannula and Miss situation -EM 2011 Bulgaria-



Timo Tiusanen ja Antti Silvo

Timo Tiusanen ja Antti Silvo -EM 2011 Bulgaria-

John Higgins ja Timo Tiusanen

John Higgins ja Timo Tiusanen -EM 2011 Bulgaria-

Antti Silvo (kauden 2010-2011 RG listan ykkönen, SBiL kuukauden pelaaja maaliskuu 2011, SBiL vuoden snooker pelaaja 2011).

Antti Silvo

Antti Silvo -2010/2011 RG nr.1-

 

Antti Silvo oli myös edustamassa Suomea  ja seuraamme Intiassa pelatuissa amatöörien MM-kilpailuissa.

Antti Mannila ja Antti Silvo

Antti Mannila ja Antti Silvo -MM 2011 Intia- (kuva: Veikko Hannula)

Antti Silvo

Antti Silvo -MM 2011 Intia- (kuva: Veikko Hannula)

 

 

Syksynkin mestaruussarjan rankinglista oli todella mukavaa katseltavaa: 

 
 

1. Mika Karhu, CSS 7500

2. Tero Suvanto, RBC 5250

3. Antti Silvo, CSS 4700

4. Timo Tiusanen, CSS 4500

5. Pessi Lyyra, JBS 4400

6. Antti Mannila, Play 4200

7. Aki Suutari, GCues 4100

8. Robin Hull, KK-79 4000

9. Antti Tolvanen, Ritz 3700

10. Janne Merivirta, CSS 3500

11. Janne Häkkinen, CSS 3200

12. Kai Kuutamo, CSS 2900

13. Jarno Sillvan, Play 2900

14. Esa Oikarinen, JBS  2600

15. Jani Kananen, GCues 2100

16. Jyri Virtanen, KK-79 2000

 

 

 

(Kuvat: Timo Tiusanen)


Vuosi 2012 

Joukkue SM-kilpailuista, Kuutamo, Husu ja Hakanen toivat SM-pronssia. Pari kilpailuista Tiusanen ja Häkkinen sekä Karhu, Tolvanen toivat SM-pronssit. Seuran tiloja ehostettiin remontoimalla. Lattiat uusittiin ja seinät maalattiin. Henkilökohtaiset mitalit saivat jatkoa Mika Karhun toimesta SM-pronssilla. SM:t pelattiin tuolloin poikkeuksellisesti Jyväskylässä. Pääsystä finaaliin olikin tuolloin kova taistelu Tiusasen ja Karhun välillä. Peli pelattiin aina ratkaisuerään asti. 

Joukkue SM 2012

SM Pronssia: Husu, Kuutamo ja Hakanen -Turku 2012-

Atte Husu Esa Hakanen

vas: Atte Husu oik: Esa Hakanen - CSS 2012-

Veikko Hannula Niko Huuskonen

vas: Veikko Hannula oik: Niko Huuskonen -CSS 2012-

Janne Häkkinen

Janne Häkkinen -CSS 2012-

Kai Kuutamo Pentti Pällijeff

vas: Kai Kuutamo oik: Pentti Pällijeff -CSS 2012-

Mika Karhu kävi edustamassa Suomea ja seuraamme Euroopan Mestaruuskilpaluissa Latviassa.

Pessi Lyyra, Mika Karhu ja Antti Tolvanen

Pessi Lyyra, Mika Karhu ja Antti Tolvanen -EM 2012 Latvia- (kuva: Veikko Hannula)

 

(Kuvat: Timo Tiusanen)


Vuosi 2013

Vuosi 2013 oli leikkisästi sanottuna ns. ”Do Or Die” vuosi. Seuran jäsenmäärä oli jatkanut tasaista noususuhdanteista rataa. Seuran jäsenmäärä tuolloin oli 50-60 jäsenen välillä. Pöytien käyttöaste oli tuolloin todella korkea ja hallitus päätti tehdä tuolloin tietoisen askeleen kohti toiminnan laajentamista. Saimme vuokrattua samasta kiinteistöstä ja vielä samasta kerroksesta lisätilan 165m2. Tänne saimme tehtyä tilan kolmelle uudelle pöydälle, jotka perustajajäsenet olivat ostaneet kun Shoot Out Bar lopetti toimintansa Tikkurilassa. Lisäksi uuteen tilaan saimme tehtyä oleskelutilan sohvineen, josta on mukava seurata kilpailupelejä peililasin takaa. Tänä vuonna kaikkiin pöytiin vaihdettiin myös uuden vallikumit (Northern Rubber) ja pöytiä varten seuralle hankittiin EBSA:n ja IBSF:n käyttämät Shenderin templatet.

Uuden puolen tila (1 huone purettuna)

Pöydän rungot pystyssä

Oleskelutilan seinään tehty sopiva reikä pelilasia varten

Oleskelutilan seinät maalattu

Pöydän valon testausta

Ville Vuori asentaa kulmapussin kourua

Valmista

 

Mika Karhu toi SM-kilpailuista pronssia. 

Mika Karhu

SM Pronssia: Mika Karhu -Kulttuuritalo 2013-

Pari Savolainen ja Hämäläinen SM-hopeaa sekä Kuutamo ja (Oikarinen, JBS) SM-pronssia.

Jani Savolainen ja Jukka Hämäläinen

Jani Savolainen ja Jukka Hämäläinen -CSS 2013-

Kai Kuutamo ja Esa Oikarinen

Kai Kuutamo ja Esa Oikarinen -CSS 2013-

 

Joukkue SM pronssia toi joukku: Antti Silvo, Jukka Hämäläinen ja Jani Savolainen

Antti Silvo, Jukka Hämäläinen ja Jani Savolainen

Antti Silvo, Jukka Hämäläinen ja Jani Savolainen -Turku 2013-

Antti Silvo käväisi Puolan Zielona Górassa EM-kilpailuissa. Euroopan Mestaruuden voitti Robin Hull. Tero Aho otti senioreiden SM pronssia. Janne Hummastenniemi otti uransa ensimmäisen mestaruussarjan osakilpailun voiton RG3 kilpailussa. Jukka Hämäläinen voitti 1. divarin RG6 osakilpailun.

Robin Hull

Euroopan Mestari Robin Hull -EM 2013 Puola- (kuva: Veikko Hannula)

 

 

(Kuvat: Timo Tiusanen)


Vuosi 2014 

Vuonna 2014 Seura on järjestänyt useita Mestaruussarjan RG- ja SM-kilpailuja. Seuran jäsenmäärä on jatkanut tasaista nousua. Parit Tolvanen ja Merivirta sekä Hämäläinen ja Savolainen SM pronssia. Joukkue SM-kilpailuista pronssia toivat joukkue: Tiusanen, Aho ja Kuutamo. Tero Aho täydensi mitalisaldoa Senioreiden SM-hopeamitalilla, Jukka Hämäläinen pronssilla ja Ropi Heikkilä henkilökohtaisella SM pronssi mitalilla. Jori Merikoski kävi edustamassa Suomea ja seuraamme alle 21 vuotiaiden EM kilpailuissa Romaniasa. Salin siivous ulkoistettiin.